FCAI:n ja Helsingin yliopiston professori Teemu Roos avaa tekoälyn roolia useassa vuoden 2024 Nobel-palkinnossa.
Read MoreKielimalli opetettiin tunnistamaan diabeettisen retinopatian vaikeusaste tarkasti.
Read MoreSuomalainen tekoälytutkimus on saanut merkittävän tuen hallitukselta ja lahjoittajalta.
Read MoreInnovatiivinen virtuaalilaboratorio voisi auttaa esimerkiksi lääkekemistiä kemiallisten reaktioiden optimoinnissa. Tekoälyn ympärille on syntymässä Suomeen kokonainen lääkealan ekosysteemi.
Read MoreVTT:n johtava tutkija Jaana Leikas esittää kymmenen huolta tekoälyn kehityksen yhteiskunnallisista ja inhimillisistä seurauksista sekä keinoja selviytyä murroksesta.
Read MoreToisin kuin aiemmilla tekoälysovelluksilla, generatiivisella tekoälyllä on todellinen taloudellinen vaikutus, kirjoittaa VTT:n tutkimusprofessori Heikki Ailisto.
Read MorePelkkä usko tekoälyn apuun saa ihmiset suoriutumaan tehtävistä paremmin. Vaikutus ei katoa edes silloin, kun kuvitteellisen tekoälyn kerrotaan heikentävän suoritusta.
Read MoreGeneratiivinen tekoäly voi tarjota keinon täydentää satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia (RCT) ja tehdä niistä halvempia ja tarkempia.
Read MoreUudessa tekniikassa tanssija voi hypätä virtuaalitodellisuuteen ja alkaa tanssia ilman, että täytyy opetella koreografioita etukäteen.
Read MoreAntti Oulasvirta on saanut 2,5 miljoonan euron Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen käyttäjämallien tutkimiseen.
Read MoreMalli auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät sujuvoittavat ja mitkä puolestaan vaikeuttavat puhelimen näpyttelyä erilaisilla käyttäjäryhmillä.
Read MoreKymmenen suomalaisen yliopiston verkosto kouluttaa 100 uutta tohtoria tekoälytutkimuksessa.
Read MoreKymmenen suomalaisen yliopiston verkosto kouluttaa 100 uutta tohtoria tekoälytutkimuksessa.
Read MoreLahjoitus kehittää merkittävästi tekoälyosaamista Suomessa osana suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluu Suomen ELLIS-instituutti.
Read MoreMAITE-hankkeessa tutkittiin miten tekoälyä voidaan hyödyntää ikääntyneiden monialaisen palvelukäytön ennustamisessa.
Read MoreZhao aloitti apulaisprofessorina Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella syyskuun alussa.
Read MoreFCAI kehittää Metson ja yhteistyökumppaneiden kanssa tekoälymenetelmiä, jotka tukevat energiatehokkuutta ja kestävyyttä kaivostoiminnassa.
Read MoreSymposium on vuoden kohokohta ELLIS-tohtoriohjelmassa.
Read MoreFCAI:n tutkijat: Tekoälylainsäädännön on oltava teknologianeutraalia ja T&K-kannusteista.
Read MorePatrick Rinken taito luoda ja löytää ympäristö- ja ilmastoystävällisiä materiaaleja tekoälyn avulla on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.
Read More