Eri toimijoiden yhteistyö on valttia Suomelle välttämättömässä tekoälykehityksessä — Teknologiateollisuuden lahjoitus on erinomainen ensiaskel

Teknologiateollisuus ry sekä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö lahjoittavat 13 miljoonaa euroa tekoälyn tutkimukseen ja hyödyntämiseen: huippuosaajien rekrytointiin, tekoälyn soveltamiseen yrityksissä ja AI Finland-tekoälyverkoston kehittämiseen.

Näillä lahjoituksilla voi kehittää merkittävästi tekoälyosaamista Suomessa osana suurempaa kokonaisuutta, sanoo Suomen tekoälykeskus FCAI:n johtaja, Aalto-yliopiston professori Samuel Kaski. ”Tämä on äärimmäisen tervetullut avaus Teknologiateollisuudelta. FCAI-kollegoideni erinomaisen työn ansiosta Suomessa on tekoälyalan terävää huippuosaamista, mutta Suomeen tarvitaan vielä lisää vetovoimaa ja pitovoimaa, jotta osaajat ja firmat päättävät tulla Suomeen.”

FCAI on jo johtavassa asemassa Euroopan tekoälyn huippututkimuksen ELLIS-verkostossa. Lahjoitus tukee myös tavoitetta saada instituuttistatus Suomelle tässä verkostossa.

”Tällä erinomaisella aloitteella saadaan liikkeelle Suomen ELLIS-yksikön nosto maailmanluokan instituutiksi, joka tätä välttämätöntä vetovoimaa tuottaa”, sanoo Kaski.

Teknologiateollisuuden lahjoituksesta lähes neljä miljoonaa euroa menee kansainvälisten huippuosaajien rekrytointiin. ELLIS-instituuttihanke panostaa vahvasti osaajien houkutteluun, mikä on suurin pullonkaula uusille TKI-investoinneille ja innovaatiolle Suomessa.

”Tähän tarvitaan mukaan sekä säätiöt, firmat, tutkimuslaitokset ja yliopistot että hallitus ja ministeriöt”, Kaski toteaa. ”Yhteistyöllä tämä kansainvälisessä kovassa kilpailussa haastava mutta Suomelle tärkeä asia, jopa kohtalonkysymys, voisi olla ratkaistavissa — voimme käyttää tekoälyosaamista vipuvoimana yhteiskunnan ja talouden uusiutumiseen ja osaamisen huoltovarmuuden takaamiseen.”


ELLIS (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems) on eurooppalainen tekoälyn huippututkimuksen verkosto. Suomessa jo olevasta pienemmästä ELLIS-yksiköstä kaavaillaan maailmanluokan tekoälytutkimuksen keskusta, ELLIS-instituuttia, joka tuo tekoälyosaamisen eri alojen käyttöön. ELLIS-instituutin ympärille kehittynee innovaatioympäristö, joka houkuttelee Suomeen osaajia, yrityksiä ja investointeja. ELLIS-instituuttihanketta kannattaa jo yli 20 keskeistä suomalaista yritystä, kaikki Suomen Akatemian lippulaivat omien alojensa edustajina, sekä Teknologiateollisuus ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

 

Lue lisää:

Amanda Alvarez