FCAI:n Samuel Kaskelle äärimmäisen kilpailtu Turing-rahoitus tekoälyavusteisten menetelmien kehittämiseen

FCAI:n johtajalle Samuel Kaskelle on myönnetty harvinaislaatuinen Turing AI World-Leading Researcher Fellowship -rahoitus. Tunnustus liittyy Kasken työhön Manchesterin yliopistossa, mutta se puhaltaa tuulta myös FCAI:n purjeisiin.

Samuel Kaski työskentelee jatkossakin 50-prosenttisesti Aallossa ja FCAI:n johtajana. Kuva: Kalle Kataila

Samuel Kaski työskentelee jatkossakin 50-prosenttisesti Aallossa ja FCAI:n johtajana. Kuva: Kalle Kataila

Suomen tekoälykeskus FCAI:n johtaja Samuel Kaski on saanut harvinaislaatuisen Turing AI World-Leading Researcher Fellowship -rahoituksen tekoälymenetelmätutkimukseen. Rahoitus on tarkoitettu alan maailmanluokan kärkitutkijoille, ja sen perustalta polkaistaan käyntiin uusi huippututkimuskeskus Manchesterissa. Rahoituksen myöntää brittiläinen UKRI (UK Research and Innovation).

Kaski jakaa työaikansa Aalto-yliopiston ja Manchesterin yliopiston välillä. Nyt myönnetyn tunnustuksen hän vastaanottaa jälkimmäisen edustajana. Rahoitus kattaa tutkimusryhmän perustamisen viideksi vuodeksi. Partnereina on lukuisia yrityksiä ja yliopistoja, mukaan lukien Aalto, joka koordinoi FCAI:n toimintaa.

”Britannia on tekoälyalalla erittäin vahva, ja keskeinen yhteistyökumppani minulle, FCAI:lle ja siten myös Aallolle jo ennestään. Tämä mahdollistaa vielä tiiviimmän yhteistyön, mikä suoraan edistää myös suomalaista tekoälytutkimusta.”

Käytännössä uusi rahoitus tuo mahdollisuuden vahvistaa kansainvälisesti sen alan tutkimusta, joka jo nyt on FCAI:n keskiössä. Uuden tutkimusyksikön tavoitteena on kehittää tekoälyä, joka osaa auttaa ihmisiä määrittämään ja täsmentämään niitä tavoitteita, joita kohti tekoälyn toivotaan pyrkivän. Erityisesti uudenlaisen tekoälyn toivotaan mahdollistavan läpimurtoja lääketieteen piirissä.

Myös FCAI:n tutkimuksessa käyttäjää auttavan tekoälyn kehittäminen on keskeistä. FCAI:n yhteinen tavoite on edistää tekoälyavusteista päätöksentekoa, suunnittelua ja mallinnusta (AI-assisted decision-making, design and modeling).

”Tämä on aiheeltaan ja yhteistyömahdollisuuksiltaan mahdollisimman hyvin yhteensopiva, Kaski kuvaa uuden tutkimuksen suhdetta FCAI:ssa nykyään tehtävään työhön. 

”Tällaisen tekoälyn kehittäminen on niin suuri haaste, että kaikkia nyt mukaan saatuja investointeja ja yhteistyökumppaneita tarvitaan. Ja lisääkin vielä sopii.”

Kaski sanoo tunnustuksen myös lisäävän uskoa FCAI:n nykyiseen suuntaan.

”Tieteessä yksittäisten tutkijoiden erinomaiset ideat ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta lisäksi tarvitaan fokusointia, jotta saadaan aikaa houkuttelevia tiedekeskittymiä. Sellaistahan FCAI on Suomeen rakentanut, ja yhteistyön kautta siitä saadaan vielä vahvempi.”

Kaski kiittelee lämpimästi tähänastista tutkimusryhmäänsä yhteisestä matkasta, ja toivottaa tulevat jäsenet tervetulleiksi. Poikkeuksellinen tunnustus saa myös pitkän linjan professorin iloiseksi.

”Uutta tavoittelevalle tutkijalle positiivinen palaute on harvinaista herkkua – sen sijaan on hyvin yleistä kuulla, miksi idea on huono tai suunta väärä. Joten kyllä tunnustus kokeneempaakin tutkijaa lämmittää.”

Kaski jatkaa 50-prosenttisesti Aallossa ja FCAI:n johtajana. Manchesterissa hän toimii Christabel Pankhurst Institute for Health Technology Research -instituutin tutkimusjohtajana.

Turing Artificial Intelligence World-Leading Researcher Fellowships -rahoitus jaettiin nyt ensimmäisen kerran. Rahoituksen sai viisi tutkijaa. Kaskelle myönnetty UKRI-rahoitus on suuruudeltaan reilut 5 miljoonaa euroa, minkä lisäksi Manchesterin yliopistolta ja partnereilta tulee yli 10 miljoonaa euroa.

Minna Tiainen