FCAI-lähtöiset avoimen lähdekoodin ohjelmistot päivittyvät nyt samalle sivulle

Uusi väylä tuo huippututkimuksen tuloksia kaikkien käytettäväksi. Kohdeyleisöä ovat niin muut tutkijat kuin teollisuuskin.

SL1.jpg

FCAI:n tutkimuksesta syntyneet avoimen lähdekoodin ohjelmistot on nyt koottu samalle sivulle.

Sivusta vastaava apulaisprofessori Arto Klami Helsingin yliopistolta toivoo, että jatkuvasti päivittyvä listaus tuo tuoreimmat ohjelmistot tekoälytutkijoiden tietoon ja käyttöön. Lisäksi sivu tarjoaa konkreettisia työkaluja myös muiden alojen tutkijoiden ja teollisuuden hyödyksi.

Kuva: Paavo Ihalainen

Kuva: Paavo Ihalainen

“Sivustolle on kasattu laajalti FCAI:n tuottamia ohjelmia ja nostettu erikseen esille niitä, jotka on tehty helppokäyttöiseksi kaikille”, Klami sanoo.

Esimerkkeinä hän mainitsee jo ainakin sadan tuhannen, todennäköisesti useammankin, käyttämän Stanin ja ELFI:n, josta toivotaan vastaavaa menestystä.

”Stan on se työkalu maailmassa, jolla todennäköisyyspohjaisia tekoälymenetelmiä tänä päivänä pääasiassa kehitetään. FCAI kontribuoi erittäin merkittävästi itse Stanin perusohjelmistoon, ja listalla on myös Stanin ekosysteemistä lukuisia softapaketteja, jotka ovat kokonaan meiltä kotoisin.”

ELFI:n kohderyhmänä puolestaan ovat erityisesti muiden alojen tutkijat ja yritykset, jotka käyttävät simulaattoripohjaisia menetelmiä. Ohjelmisto auttaa tuomaan datasta oppivaa tekoälyä niiden yhteyteen.

Jaottelu helpottaa ohjelmistojen erojen hahmottamista

Ohjelmistot on sivulla jaettu kolmeen ryhmään. Highlighted software -kategoriassa ovat ohjelmistot, jotka edustavat FCAI:n tutkimuksen terävintä kärkeä tai joilla on jo laaja käyttäjäkunta.

”Nämä ovat laadukkaita, helposti käytettäviä ja keskeisiä ohjelmistoja. Useimmat tutkijat, jotka tulevat sivuille, tunnistavat jo osan näistä nimistä”, Klami sanoo.

General use -kategorian ohjelmistot ovat samaa tasoa edellisten kanssa. Ne palvelevat niin muiden alojen tutkijoita kuin yrityksiäkin.

Research software -kategoria kerää yhteen ohjelmia, joiden taustalla on kunnianhimoisia hankkeita, mutta jotka toistaiseksi eivät ole riittävän helppokäyttöisiä palvelemaan aivan kaikkia käyttäjäryhmiä.

”Nämä ovat ennemmin meidän kädenojennuksemme muille tekoälytutkijoille.”

Tutkimuslöydökset selkeisiin ekosysteemeihin

Ohjelmistokoonti toteuttaa osaltaan FCAI:n tavoitetta tuoda tutkimustuloksia mahdollisimman suuren yleisön hyödynnettäväksi. Klami kertoo FCAI:n tekevän tätä työtä poikkeuksellisen kunnianhimoisesti.

”Perusperiaate on, että tieteellisen julkaisun mukana tulee heti kylkeen ohjelmisto; se on hyvälaatuisen tekoälytutkimuksen puolella alan standardi”, Klami avaa.

”Mutta siinä FCAI menee tätä perinteistä hyvää käytäntöä pidemmälle, että panostamme enemmän pitkälle vietyihin, laajalle yleisölle käytettävissä oleviin työkaluihin.”

Panostus näkyy siinä, että FCAI:lla on yksinomaan tutkimusohjelmien tulosten levittämiseen omistautunut oma Highlight-ohjelmansa. Sen vetäjänä Klamin tehtävä on tukea varsinaisten tutkimusohjelmien tulosten markkinointia.

”Me teemme kaikkemme varmistaaksemme, että teknisten tutkimusohjelmien kaikki päätulokset saadaan mahdollisimman laajalti käytettäviksi.”

Levittämistä pyritään helpottamaan myös tuomalla uudet tutkimuslöydökset selkeisiin ekosysteemeihin. Näin kehitetyt ohjelmistot eivät jää vain yksittäisten tutkimusartikkelien irrallisiksi oheistuotteiksi.

Klamin mukaan FCAI:n seitsemästä tutkimusohjelmasta jo kolmella on helppokäyttöiseksi tarkoitettu ympäristö, jonne valtaosa tuloksista viedään. R1-ohjelmalla ympäristönä on Stanin ekosysteemi, R2:lla ELFI. R4:llä väylänä ovat Twinify- ja d3p -ohjelmistot.

Minna Tiainen